sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

THE END OF THE STORY.

Ennen kuin hätäännytte, Miss Mileyn tarina ei ole vielä lopullisesti ohi. Miss Miley vetäytyy nyt tauolle minun henkilökohtaisista syistäni.

Juuri tällä hetkellä elämässäni tapahtuu niin paljon uusia asioita, että minulla ei riitä aika Mileyn elämän seuraamiseen. Välillä tuntuu, että elämässäni tapahtuu enemmän asioita, kun Mileyn elämässä.

Myös yksi syy tähän taukoon olette te. Tai ainakin jotkut teistä. Olen saanut teiltä sähköpostitse ja myöskin tagissa valituksia. Sähköpostilla kuitenkin enimmäkseen. Niissä olette haukkuneet minut aivan lyttyyn, kuinka huonosti päivitän jne. Te jotkut ette vain ymmärrä, että minulla on omakin elämä. Olen vannoutunut Miley fani, mutta en ole hänestä niin riippuvainen, että seuraisin hänen liikkeitään 24/7 ja raportoisin kaikesta heti. Olen aina päivittänyt, kunhan vain olen saanut sille aikaa. Olen ihan niinkuin tekin. Muistakaa jatkossa miettiä sanojanne, ennenkuin päästätte niitä pihalle. Te voitte myös vaikuttaa siihen, jatkuuko Miss Mileyn tarina.

En poista sivuja. Voitte tagboardissa päivittää toistenne tietoja Mileyn kuulumisista, tällä hetkellä ainakin muutama on lähetellyt kivasti linkkejä asioista, joista en ole kerinnyt/muistanut päivittää. Jatkakaa samaan malliin. (;

Muistakaa silti käydä sivuilla säännöllisesti, sillä Miss Miley palaa tauolta taas, kun olen löytänyt sille taas aikaa.

With Love,
Alexandra.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti